Tämä arvio on ilmestynyt ensimmäisen kerran Liberossa 3/13
Maaliskuussa ilmestynyt Bioshock Infinite on kolmas Bioshock ja sarjan ensimmäinen, joka ei sijoitu Rapturen vedenalaiseen dystopiaan. Tarinassa alkoholisoitunut yksityisetsivä ja entinen Pinkerton -agentti Booker DeWitt saa komennuksen taivaalla leijuvaan Columbinen kaupunkiin. Tehtävänä on etsiä ja toimittaa asiakkaalle Elizabeth -niminen nuori nainen.
Asetelma on mielenkiintoinen ja miljöö visuaalisesti häikäisevä. Synkän Rapturen ja yläpilvessä leijuvan Columbinen ero ei voisi olla suurempi. Dystopiasta ei kuitenkaan luovuta: Columbine on rasistinen, äärikapitalistinen teokratia, jossa eliitti juhlii ja työläiset taistelevat alipalkatuista tehdasduuneista. Peli sijoittuu vuoteen 1912, mutta innoitus on selvästi haettu oman aikamme tilanteesta ja kamppailuista.
Puolivälin jälkeen juoni kuitenkin taantuu melko tavanomaiseksi scifi -junttaukseksi. Tämä on sääli, sillä lopulta kantaa ei oteta suuntaan tai toiseen. Infinite kuitenkin todistaa, että videopeliformaatissa voi käsitellä laajempiakin aiheita machofantasian lisäksi. Rohkeutta pelistudioilta kuitenkin vielä kaivataan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti