Ongelmani iPadin käyttäjänä on ollut se, että App Storesta löytyy lapiokaupalla paskaa, mutta todella vähän kiinnostavaa pelattavaa. Länsimaisella ihmisellä on länsimaisen ihmisen ongelmat, mutta onnekseni olen vihdoin löytänyt App Storesta pelin, jonka pelaaminen on oikeasti hauskaa.
Viime vuonna ilmestynyt Supergiant Gamesin Bastion edustaa zeldamaisten toimintaroolipelien koulukuntaa, jossa kevyt hahmonkehitys on yhdistetty näppäryyttä ja ajoitusta vaativaan reaaliaikaiseen taisteluun. Lajityyppi ei ole suosikkini, mutta ehkä osittain juuri siksi Bastion tuntuu harvinaisen freesiltä.
Peli kertoo tarinan suuren sekasorron jälkeisestä Caelondian fantasiamaasta, jossa pelaajahahmo, The Kid, herää. Pelin kertojaääni kehottaa suuntaamaan kohti turvasatamaa, Bastionia, jonka uudelleenrakentaminen tekee kaikki suuren sekasorron tuhot tekemättömäksi.
Caelondia on mielenkiintoinen ristisiitos fantasiaa ja länkkäriä, joka näkyy muun muassa siinä, että arsenaalista löytyy perinteisten keihäiden ja miekkojen lisäksi myös rivolipari, haulikko ja sotilaskarbiini. Pelin (lähes) ainoa näytelty äänirooli on kertojaääni, jonka eastwoodimainen murina luo yksinkertaiseen, mutta kiinnostavaan tarinaan sankkaa tunnelmaa. Välillä kertoja tosin lipsahtaa jutuissaan latteuksien puolelle.
Muokattavuuden linnake
Bastion on suoraviivainen peli. Kentät ovat putkia, ne on kaikki tahkottava läpi ja läpäisyjärjestykseen ei voi vaikuttaa kuin muutamassa kohdassa. Lopussa pelaaja voi valita parista erilaisesta juonihaarasta, jotka vaikuttavat loppuratkaisuun. Pelissä on myös kaksi areenatyylistä harjoituskenttää, joissa voi kerätä rahaa ja kokemuspisteitä. Tämän lisäksi jokaiselle pelin aseelle on oma haastekenttänsä, joiden läpäisy avaa erilaisia palkintoja.
Kenttien välissä hengaillaan Bastionissa, jonne voi rakentaa uusia rakennuksia, jotka avaavat vaihtoehtoja hahmonkehitykseen. Kun rakennukset on rakennettu, voi niihin pelin puolivälin jälkeen päivittää vielä toisen kerroksen. Mikään Sim City Bastion ei ole, mutta linnakkeen parantelu on mukava pelillinen elementti.
Hahmonkehitys perustuu kokemuspisteiden keräämisen kautta tapahtuvaan tasonousuun ja aseiden päivittämiseen valuutalla. Monipuolinen asevalikoima ja aseiden muokattavuus on yksi Bastionin vahvuuksista. Omassa pelissäni käytin varsin tasapuolisesti kaikkia aseita, eikä ylivoimaisia lemppareita päässyt muodostumaan.
Myös kilpi on tiukassa paikassa näppärä työkalu.
Tasonousut avaavat uuden lokeron Kidin viinakaappiin, joihin Bastionin tislaamossa saa käydä laittamassa uusia viinapulloja. Eri pullot antavat erilaisia passiivisia ominaisuuksia, kuten korkeampia todennäköisyyksiä kriittisiin osumiin tai parempia torjuntaprosentteja kilvelle. Pulloja saa vaihtaa tislaamossa mielensä mukaan, eikä hahmoa tarvitse näin ollen lukita millekään tietylle uralle. Sama muokattavuus pätee myös aseiden ominaisuuksiin.
Hauskin muokattava asia Bastionissa on kuitenkin vaikeustaso. Tukikohdan temppelissä pelaaja voi aktivoida erilaisia alttareita, joista jokainen nostaa vihollisten vaikeustasoa eri tavoin, mutta samalla myös kasvattaa kerätyn kokemuksen ja rahan määrää. Nykypelien liiallisesta helppoudesta mankuvat voivat kytkeä kaikki kymmenen alttaria kerralla päälle ja fiilistellä vanhoja hyviä aikoja, kun raippaa tulee vihollisilta niin että selkänahka natisee.
Kaikki kymmennen alttaria kytkettynä päälle. Kokemusboosti on kova, mutta turpaan myös tulee ankarasti
Täystuhon jälkeinen Caelondia on haikea, mutta kaunis paikka: kentät kelluvat taivaalla suuren tyhjyyden päällä ja kun pelaaja etenee, rakentuu maisema hänen eteensä palanen kerrallaan. Välillä homma toimii toiseen suuntaan ja Kidin on paettava, kun maasto hänen jalkojensa alta sortuu. Itseäni jäi kuitenkin hämäämään, että onko taivaalla leijuminen Caeldonian normaali ominaisuus, vai täystuhon mukanaan tuoma mullistus. Peli ei tähän kysymykseen vastaa.
Villin lännen teemaan sopiva musiikki on korkeatasoista. Ääniraidalta löytyy pari kipaletta, jotka sisältävät ihka oikeaa laulua, joka on videopeleissä aina siisti juttu.
Laatu maksaa vitosen.
IPadilla Bastionin suurin ongelma on ohjauksen tunnottomuus. Virtuaaliohjaimella omat nakkini eivät meinanneet löytää kosketusnäytöltä oikeita painikkeita ja kiivaat taistelutilanteet muuttuivatkin helposti onnettomaksi sähläykseksi. Ongelman voi kuitenkin ratkaista tarttumalla pelin PC- tai Xbox versioon, tai jos on tarpeeksi pervo, hankkimalla jonkun lukuisita markkinoilla olevista iPadin peliohjaimista.
Siisteintä Appstoren Bastionissa on kuitenkin se, että peli ei missään vaiheessa vaadi pelaajaa sijoittamaan ylimääräistä rahaa ominaisuuksien tai kenttien aukaisemiseksi. Free 2 Play on peliteollisuutta vaivaava vitsaus, joka vie pelejä suuntaan jossa eteneminen on ainoastaan rahakysymys.
Pumppaamalla mikromaksuja pelintekijöiden kirstuun kaikki ovet aukenevat kädettömän pelaajan edessä ja toisaalta ilman lisäinvestointeja pelaaminen on joko mahdotonta tai tuskaisaa grindaamista. Tämä filosofia toimii kenties Farmvillen tai Clash Of The Clansin kaltaisissa Facebook -kökkäreissä, mutta muuttuu ongelmalliseksi puskiessaan ihan oikeiden pelien maailmaan.
Bastion onkin "kallis" ollakseen Appstore -peli, mutta todellisuudessa noin viiden euron hinnalla saa paljon enemmän hupia ja viihdettä, mitä harva "ilmainen" viritys pystyy tarjoamaan.
Haastakaa toki, jos olette eri mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti